maanantai 11. kesäkuuta 2012

Pelloille ennustettu runsaasti hyönteisiä - etenkin tuomikirvoja
Tuomikirva on yleisin viljoilla esiintyvä kirva ja se aiheuttaa tuhoja etenkin kauralla ja ohralla. Jos kirvat siirtyvät viljapelloille luonnon heiniltä, ne saattavat levittää mukanaan heinillä esiintyvää kääpiökasvuviroosia. Tämän vuoksi etenkin myöhään kylvetyt heinikoiden ympäröimät viljat saavat usein viruksen.

Tuomikirvaennuste vuodelle 2012.
Lähde MTT, Kasper
MTT:llä seurataan kirvojen esiintymistä ja laaditaan tuomikirvaennuste. Ennuste laaditaan kirvojen talvimunalaskentojen pohjalta, mikä tehdään tuomen oksilta. Vuodelle 2012 on ennustettu runsaasti tuomikirvoja etenkin Etelä-, Keski ja Kaakkois-Suomeen. Jokioisten seudun kelta-ansoista on jo löydetty siivellisiä tuomikirvoja, joten niitä on seurattava pelloilta. Lämmin syksy on edesauttanut myös muiden hyönteisten talvehtimista, joten niitä saattaa esiintyä tänä kesänä runsaasti.

Tuomikirvan elinkierto:
Kirvat talvehtivat tuomien silmuilla munina, joista kehittyvät kirvasukupolvet lisääntyvät edelleen tuomessa. Touko - kesäkuun vaihteessa muodostuu siivellinen kirvasukupolvi, joka lentää viljoille joko heinikoiden kautta tai suoraan. Viljoille aiheutuvat tuhot riippuvat siitä, missä viljan kasvuvaiheessa kirvat siirtyvät viljoille. Kirvojen määrä voi lisääntyä viikossa monikymmenkertaiseksi, joten niitä tulee tarkkailla esimerkiksi kelta-ansojen avulla. Myöhemmin kesällä viljojen tähkiessä muodostuu uusi siivellinen kirvasukupolvi, jotka lentävät heiniin ja sieltä edelleen tuomeen talvehtimaan. Tuomikirvan ohella viljoilta tavataan myös elokirvaa ja viljakirvaa.

Ajankohtaista kasvinsuojelusta:
Tällä hetkellä tuomikirvat ovat piakkoin siirtymässä viljoille, mutta niitä on edelleenkin tuomilla. Viime viikon huonot säät hidastivat kirvojen siirtymistä, mutta nyt säiden lämmetessä tarkkailua pitää jatkaa edelleen. Torjuntakynnys täyttyy viljojen orastumis- ja versontavaiheessa, kun kirvoja tavataan joka viidennessä kasvissa.

Myös kahukärpäsiä on liikkeellä. Niiden toukat tunkeutuvat viljojen tyven sisään ja tuhoavat pienimmät oraat. Jos oraat ovat suurempia, toukkien aiheuttama vioitus aiheuttaa voimakasta versontaa. Kahukärpäsiä voi torjua kylvämällä syysviljat riittävän myöhään. Kahukärpänen lopettaa muninnan, kun vuorokauden keskilämpötila laskee alle kymmenen asteen, joten viileinä syksyinä runsaastakaan kahukärpäsmäärästä ei ole haittaa. Lämpiminä syksyinä toukat taas jatkavat kehitystään ja vioittavat viljojen kasvupisteitä. Kemiallinen torjunta tehdään, kun viljat ovat 1,5 - 2 lehtiasteella. Lisää ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita viljoille löytyy Kasper -palvelusta.

Vierailin tänään myös PesticideLife lohkoilla Forssan seudulla. Kirvoja näkyi muutamia ja niitä oli kelta-ansoissakin. Eräällä lohkolla oli myös kasvitauteja, joten niitäkin tulee kirvojen ohella pitää silmällä. Ensimmäisiä rikkakasvilaskentojakin on suoritettu ja viljelytavasta riippuen pelloilla vihertää muutkin kuin viljanoraat. Integroidun kasvinsuojelun periaatteiden mukaan kemiallista torjuntaa käytetään niin paljon kuin tarvitsee, mutta niin vähän kuin mahdollista. Kemiallisiin torjunta-aineisiin turvaudutaan systemaattisesti ainakin rikkakasvien osalta. Hankkeen yhtenä tavoitteena on seurata rikkakasviaineiden tehoa ja myös herbisidien ja fungisidien käytön lisäystä satoon. Myöhemmin selvitetään yleisimmin käytettyjen torjunta-aineiden aiheuttamaa riskiä ympäristölle. Tarkoituksena ei ole torjua kaikkia pellolla näkyviä hyönteisiä, vaan torjunta tehdää silloin, kun tuholaisten määrä ylittää kynnyksen, jolloin niistä on haittaa. Torjuntojen tehoa kannattaakin seurata käsitellyltä ja käsittelemättömältä lohkolta ja vielä arvioida torjunnan teho ruiskutuksen jälkeen, jotta huomattaisiin mahdolliset virheelliset käsittelyt ja samalla opittaisiin näistä virheistä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Viikko Brysselissä

Sisäänkäynti EU -komission Charlemangue -rakennukseen, jossa seminaari pidettiin
PesticideLife -projekti oli edustettuna Brysselissä EU komission järjestämässä Green week konferenssissa Life+ projektien alueella. Samalla osastolla oli viisi muuta Life -projektia ja muuten näytteilleasettajia oli paikalla eri tahojen edustajia eri maista. Konferenssin teemana oli tänä vuonna vesi. Neljänä päivänä yli 40 sessiossa käsiteltiin laajasti EU:n vesipolitiikkaa eri näkökulmista ja tämä on Euroopan suurin vuosittainen konferenssi, jossa käsitellään ympäristöpolitiikkaa.

Gran place Brysselin keskustassa
Lensimme Brysseliin jo maanantaina 21.5., jolloin näyttelytilaa sai alkaa rakentamaan. Standillamme oli kaksi posteria hankkeesta ja muutamia esitteitä. Näyttelyn pystyttämisen jälkeen jäi aikaa kierrellä Brysselin tärkeimpiä nähtävyyksiä, kuten Grand Place ja Manneken pis ja maistella kuuluisia belgialaisia herkkuja. Tiistaina oli konferenssin virallinen avauspäivä ja maatalous oli yhtenä pääteemoista. Pääviestinä oli, että "yksi koko ei sovi kaikille", vaan kunkin jäsenmaan pitää löytää omiin tarpeisiinsa sopivat ratkaisut esimerkiksi veden riittävyyden ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen suhteen. Euroopan tiukasta taloustilanteesta huolimatta Life -projekteihin halutaan panostaa tulevaisuudessakin. Suuremman mittakaavan projektit ja sopiva määrä eri näkökulmista aiheeseen liittyviä yhteistyökumppaneita toisivat jatkuvuutta ja auttaisivat uusien direktiivien tai lakien täytäntöönpanossa.

Jubelpark
Life+-projektien alue
Muitakin suomalaisia näkyi konferenssissa. Muunmuassa MTK:n johtaja Juha Marttila vieraili standillamme torstaina ja vierailijoita oli myös Syke:lta sekä Jyväskylästä. Maataloutta ei ollut esillä monellakaan standilla, joten posterimme herättivät kiinnostusta vierailijoiden keskuudessa. Esimerkiksi GIS -kuvamme sai erään latvialaisen vaihto-opikselijan hihkaisemaan innostuksesta.

Yleisöä tarkastelemassa PesticideLifen postereita


 Muita suomalaisia näytteilleasettajia oli ainakin Copa-Cogeca:n standilla. Myös suomalaisille hyvin tuttu yritys Yara oli esittelemässä Sahara-projektia naapuristandillamme. Suomalaisia puhujiakin oli kongerensissa. Mm. Copa-Cogecaa edustanut Pekka Pesonen puhui CAP:n "sinisyydestä", Anna-Stiina Heiskanen edusti HELCOM:ia ja  PURE -hankketta Hannamaria Yliruusi.



Viikko oli todella antoisa ja uusia kontakteja saatiin paljon. Projektimme valittiin Life- alueelle useiden muiden projektien joukosta. PesticideLife istuu vesiteemaan oikein hyvin, koska hankkeemme tärkeimpänä tavoitteena on kartoittaa torjunta-aineiden vesistöriskiä. Mieleen jäi myös vaikuttavat EU komission lasirakennukset ja turvatarkastukset näyttelyyn olivat luonnollisesti tiukat, koska komission tiloissa kerran oltiin.  Green week oli hyvin esillä paikallisissa medioissa ja paikalle oli saapunut myös lukuisia koululaisryhmiä aina hollannista asti. Muutamia suomalaisia vaihto-opiskeijoita oli näissä ryhmissä. Kävi myös ilmi, että standinaapurimme ELO:sta (3Water-projektista) oli ollut vaihdossa Joensuun yliopistossa. Toivottavasti yhteydenpito uusien kontaktien kanssa pysyy ja hankkeen edustajat odottavat innolla seuraavaa seminaarimatkaa, joka suuntautuu Tallinaan NJF-seminaariin.


PesticideLife:n reippaat edustajat


perjantai 18. toukokuuta 2012

Uusi blogi, uudet kujeet

Mikä on PesticideLife ja miksi halusimme välttämättä laittaa blogin pystyyn? Taustalla on yli-innokas sosiaalisesta mediasta kiinnostunut uusi projektikoordinaattori, joka hyppäsi kesken kaiken PesticideLife -projektiin mukaan.




Hankkeessamme pohditaan, mitä on integroitu kasvinsuojelu ja miten sitä voidaan soveltaa suomalaisilla viljatiloilla? Hanke on nelivuotinen ja se käynnistyi 2010 alussa. Mukana on yhdeksän tilaa, joilla testaamme integroidun torjunnan (IPM) menetelmiä. Kasvinsuojeluaineiden käyttö voi aiheuttaa ympäristö- ja terveysriskejä ja niiden vähentäminen on EU:n puitedirektiivin (2009/128/EY) tavoitteena. Sen mukaisesti Suomessakin on tehty kansallinen toimintaohjelmaa (NAP = National Action Plan) kasvinsuojeluaineiden kestävästä käytöstä. Integroitu kasvinsuojelu tulee käyttöön kaikille tiloille vuodesta 2014 alkaen.

Tämän blogin tavoitteena on esitellä integroitua kasvinsuojelua eri näkökulmista. Tuleva kesä on viimeinen havaintokesä, joten havaintojen keruuta esitellään ja verrataan edellisiin vuosiin. Tavoitteena on saada myös kirjoituksia demonstraatioviljelijöiltä ja hankkeemme työntekijöiltä. Ensi viikolla kolme työntekijää lähtee esittelemään projektiamme Green week seminaariin Brysseliin. Reissusta on myös tulossa blogiteksti.

Kylvöt ovat jo hyvässä vauhdissa, joten pian päästään keräämään myös viimeisen kesän havaintoja. On ennustettu, että tuomikirvoja tulee olemaan paljon ainakin Uudenmaan alueella. Lämmin kesä 2011 ja korkea lämpösumma edesauttaa myös rikkakasvien menestymistä, joten kasvintuhoojia tulee seurata kasvukauden alusta alkaen.